Translate

tiistai 28. huhtikuuta 2015

VIIMEAIKAISIA TOUHUJA

Olisikohan aika taas kirjoitella? :)

Mulla on ollut melkoista hulinaa tämä huhtikuu, niin ei ole paljoa ehtinyt bloggailla. Jostain täytyy kuitenkin tähänkin aina löytää aikaa, kun tykkään tänne kirjoitella.

Mä ajattelin tehä tän postauksen nyt ihan lyhyesti kuvina siitä, mitä mun arkeen on mahtunut sitten edellisen postauksen. Kuvat eivät välttämättä ole maailman monipuolisimpia, ja selitys siihen on yksinkertaisesti se, etten melkein ikinä muista kuvata tilanteita, joista myöhemmin haluaisin blogata :D .


Pääsykokeisiin olen lukenut tuota Turun yliopistoa varten. Turkuun olen siis hakenut humanistiseen tiedekuntaan.




Tyttöjen kanssa partyiltiin perjantaina ja noi macaron-leivokset tai mitkä lie, ovat aivan ihania! Harmi että tää on ainoa kuva siltä illalta, koska mulla oli mielessä joku aivan muu kuin kuvien räpsiminen kun en tietenkään heti oivaltanut että voisihan tästäkin sinne blogiin kirjoitella! :D


Onko kukaan koskaan katsonut ruusun aikaa? 1990-luvun alussa tuli tuollainen aivan ihana sarja! DVD:ltä katseltiin sitä mun siskon kanssa ja koira liittyi seuraan, kuten tavallista ;).


Herkkujakin piti tietysti olla kun leffaa katsottiin! ;)


Loppuun vielä mikäs muu kuin selfie! Oikein hyvää kevättä kaikille! :)

Petra

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti