Translate

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

TAVOITTEITA VUODELLE 2017

Hellooo! <3

Kaiken järjen ja loogisuuden mukaan tällainen postaus julkaistaan yleensä tammikuussa, mutta koska mun tyylilleni on hyvin tyypillistä poiketa logiikasta ja ehkä välillä vähän siitä järjestäkin niin julkaistaanpa tämä postaus nyt helmikuussa! Onhan näitä kuitenkin kiva kirjoitella, vaikkakin vähän jäljessä. Toivottavasti tekin tykkäätte lukea! :)
Tosin olin koko tammikuun ajan myös niin kiireinen, että aikaa tällaisen postauksen väsäämiseen ei meinannut löytyä, vaikka tämä oli jo silloin mielensopukoissa arkistoituna ideana :D.
Vuorokaudessa pitäisi olla 25 tuntia, 30 tuntiakaan ei varmaan olisi pahitteeksi! ;D

.
TAVOITTEENI VUODELLE 2017:

- Tahdon olla paras mahdollinen versio itsestäni, kehittyä ihmisenä ja naisena, kunnioittaa muita ja tietenkin myös itseäni.

- Aion suoriutua kouluprojekteista ja keväällä edessä olevista näytöistä kunnialla.

- Aion pitää itsestäni huolta niin henkisesti kuin fyysisesti. Syksystä alkaen olen käynyt säännöllisesti salilla, aion myöskin jatkaa sitä. 

- Tahtoisin käydä ainakin kerran ulkomailla tänäkin vuonna.

- Tahdon saada novellejani julkaistua ja myös saada sitä ensimmäistä romaaniani alulle! :)

- Haluan lukea monta hyvää kirjaa ja katsoa hyviä elokuvia.

-Aion jakaa huippuhetkiä perheen ja ystävien kanssa ja tehdä tästä vuodesta ikimuistoisen! ;)

-Tähän seuraavaan vaikuttaa paljolti se, mitä jotkut kutsuvat kohtaloksi, mutta haluaisin myös löytää uuden kumppanin, sitähän se tämän vuoden rakkaushoroskooppikin jo enteili. :D <3 Siellä mielessä onkin pyörinyt eräs tietty, niin kuin varmasti aina meillä jokaisella ;)

- Tahdon oppia uusia ruokareseptejä. Tonnikalamakaroni on kyllä yksi tyypillisimmistä opiskelijaruuista, mutta siihenkin kyllästyy aikanaan vaikka se hyvää onkin. :DD

- Haluaisin löytää uuden harrastuksen salin ja kirjoittamisen lisäksi.

- Kesällä tahdon uida paljon ja syödä jäätelöä. Jokin kesäreissu olisi myös kiva toteuttaa.

- Aion säästää vähän rahaa joka kuukausi.

- Aion etsiä uusia sisustusvinkkejä.

- Olen myöskin ajatellut etsiä inspiraatiota uusiin novelleihin.




Siinä olivat ne mun pää tavoitteet tälle vuodelle. Mitäs tykkäsit tästä postauksesta? Millaisia tavoitteita sulla on tälle vuodelle? Heitä ajatuksesi kommenttiboksiin! :)

Voit seurata blogiani myös facebookissa. Instagramista mut löytää nimimerkillä @petrawou!

Oikein ihanaa huomenna alkavaa uutta viikkoa kaikille! <3


9 kommenttia:

  1. Sisustusvinkkejä tässä itekin metsästetään :D Ihania tavoitteita ja kaunis sinä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! <3 Sisustuslehtiä ja -sivustoja on kyllä niin ihana selailla :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Toivon mukaan saan myös toteutettua nuo tavoitteet :D

      Poista
  3. Ihania tavoitteita! Toivottavasti sulla onnistuu tuo novellien julkaisu ja romaanin aloittaminen :) Kirjoittaminen on tosi mukava harrastus!
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Olen harrastanut kirjoittamista tosi kauan ja se on kyllä ihanan terapeuttista! :)

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. hyviä tavoitteita sulla :)! Pitäis itekki tehä joku tämmönen tavoite lista niin se varmasti auttais niiden tavoitteiden toteutumista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nämä listat on tosi käteviä ja tykkään tehdä tällaisia! :)
      Anteeksi kun vastaan kommenttiisi näin myöhässä :D.

      Poista