Translate

lauantai 18. maaliskuuta 2017

MY WINTER HOLIDAY 2017

Nyt viedään mun loman toiseksi viimeistä päivää. Oon ehtinyt tämän viikon aikana tehdä vaikka ja mitä. Olen saanut selätettyä flunssani oikein hyvin eikä olo enää ole niin nuutunut ja väsynyt! Ehkä kroppa oli vain sitä mieltä, että tämä neiti oli nyt loman tarpeessa. :D

1.) Kaunis vihkonen, joka sisältää uuden novellini juonenkäänteet ;). 2.) Mummolan kauniit kukkaset. 3.) Kalle <3
4.) Meikäläinen lomafiiliksissä. :)


Olen hiihtolomallani uhrannut aikaa rakkaalle harrastukselleni, eli kirjoittamiselle. Sain torstai-iltana seuraavan novellini alulleen, ja mikäli teitä kiinnostaa, niin voin joskus julkaista siitä pienen kappaleen tänne blogin puolelle! :) Olen kyllä kyseisestä novellista hyvin innoissani ja sormet suorastaan syyhyävät päästä kirjoittamaan sen loppuun!

Novellin lisäksi löysin viimein aikaa ystäville ja perheelle. Kävin syömässä erään hyvin rakkaan ystävän kanssa, jonka kanssa olemme tunteneet 10 vuotta ja saimme parannettua maailmaa sekä vietettyä aikaa yhdessä. Tuntuu jännältä, että joskus oli aika jolloin näin Jenniä joka päivä ja nyt kumpikin on aikuisia ja on aloitettu omat elämät ja toisiaan ehtii nähdä oikeastaan vain silloin kun kummankin kalenteri sen sallii. Niin se elämä vain menee eteenpäin :).

Eilen eli perjantaina kävin siskoni kanssa elokuvissa katsomassa Kaunotar & Hirviö -leffan ensi-illan. Tuo leffa oli pienenä yksi mun lemppareista ja oli mahtavaa nähdä se ihmisten näyttelemänä. Suosittelen kyllä lämpimästi katsomaan leffan! <3

Mulla oli kyllä ihan mahtava ja todella odotettu loma. Tämän loman jälkeen aloitankin ensimmäisen matkailualan työharjoittelun, jossa suoritan yhteensä kolme tutkinnonosaa! :) Olen tästä työharjoittelusta kyllä aivan innoissani. Olen käynyt jo etukäteen tutustumassa paikkaan ja tulevat työkaverit ja totta kai myös itse työpaikka vaikuttavat todella mukavilta! :)



Palaillaan, ihanaa lauantaita kaikille! <3

Löydät blogini myös facebookista! :)


2 kommenttia: