Translate

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

LOMAN ODOTTELUA

Hola! <3

Täällä kirjoittelee eräs erittäin loman tarpeessa oleva matkailualan opiskelija!
Viimeiset viikot, jotka olen ollut kamalan flunssan kourissa (välillä on kärsitty myös migreenistä) olen yrittänyt ja myös saanut viimeisiä koulujuttuja purkkiin ja yrittänyt kaasuttaa höyryjunan lailla eteenpäin. Keskiviikkona on onneksi viimeinen koulupäivä ja silloin meillä on tiedossa vain joulupuuro koululla. Niin ihanaa päästä lomalle ja joulun viettoon rakkaiden kanssa! <3

Eilen kävin ostamassa joululahjoja, mutta vielä ensi viikon alussa ajattelin käydä hakemassa joitain pieniä täydennyksiä lahjoihin. Lahjoja on niin ihanaa keksiä ja antaa. Eikös olekkin? :)

Tuntuu aivan epätodelliselta, että vuosi 2016 on pian ohi. Tämä vuosi on mennyt jotenkin ihan hullun nopeasti ja mun elämässä on tänä vuonna sattunut ja tapahtunut niin paljon kaikenlaista. Tosin elämäni on kyllä aina niin hektistä, että välillä ihmettelen miten itsekään pysyn omilla kärryilläni :D. 

Kuva: Google
Itse en ole nyt laittanut tähän pikkuiseen opiskelijakämppääni mitään joulukoristeita. Se tuntuu vähän turhalta kun en kuitenkaan ole jouluna täällä, vaan Lapualla porukoiden luona. Kynttilöitä olen kuitenkin polttanut. Kynttilät ovat mulle aivan must juttu aina jouluna ja talvella. 
Kynttilöistä tulee niin lämmin fiilis kaiken tämän kylmyyden keskellä. Olenkin haalinut varastot täyteen kauniita kynttilöitä talven varalle ja viime vuotisiakin löytyi vielä. 
Tykkäättekö te polttaa kynttilöitä?

Enää vain muutama päivä koulua, sitten koittaa L.O.M.A.
Tekisi melkein mieli mennä pikakelauksella eteenpäin keskiviikko-iltaan että saisin jo olla porukoiden luona :D. Vielä pikkuinen pinnistys ja sitten saa levätä 2,5 viikkoa!
Koskakohan olen viimeksi ollut niin pitkällä lomalla? :D En enää edes muista. 
Toivotan teillekin sinne oikein ihanaa loman odottelua! <3 :)

Palaillaan taas! <3 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti