Translate

torstai 29. joulukuuta 2016

VUODEN 2016 KOHOKOHDAT

Hola amigos!! <3 
Päätin tulla kirjoittelemaan blogiin siitä millainen vuoteni 2016 oli, ja mitkä olivat mulle niitä kohokohtia. Sen voin ainakin sanoa, että on ollut todella tapahtumarikas vuosi, ja välillä elämä on ollut silkkaa vuoristorataa! Toivotaan, että ensi vuodesta tulisi tasapainoisempi. Unohtumattomia hetkiä on kuitenkin jälleen koettu ja olen kiitollinen niistä hetkistä niiden ihanien ihmisten kanssa, jotka jakoivat tämän vuoden kanssani. <3

Katsellaan nyt hieman kuvia vuoden varrelta: 

VUODEN ENSIMMÄINEN ASUKUVA
VUOTEEN MAHTUI ULKONA SYÖMISTÄ YSTÄVIEN KANSSA, JUHLIMISTA JA LAATUAIKAA LEMMIKKIEN KANSSA <3
VUOTEEN MAHTUI MYÖS KAUNEUSJUTTUJA
KESÄKUUSSA JÄRJESTIN PARHAILLE YSTÄVILLENI SYNTTÄRIBILEET. TÄYTTIHÄN TÄMÄ NEITI TÄNÄ VUONNA SENTÄÄN 20!!
JUHANNUKSENA SYÖTIIN TAIVAALLISTA RUOKAA. <3
HEINÄKUUSSA JUHLITTIIN PIKKUSISKONI RIPPIJUHLIA JA LOMAILTIIN RODOKSELLA. <3
LOPPUVUODESTA OLIN SANNIN KEIKALLA, HANKIN CHEEKIN SIGNEERAUKSEN UUTUUSKIRJAAN, JUHLIN HALLOWEENIÄ YSTÄVIEN KANSSA, OLIN LAHDEN KÄTEVÄ&TEKEVÄ MESSUILLA KOULUSTA JA JUHLIN JOULUA PERHEEN KANSSA. <3
Olipas melkoinen määrä kuvia :DD. Tämä vuosi on ollut muihin vuosiin verrattuna siten erilainen, että elämäni on muuttunut niin perinpohjaisesti. Aloin keväällä seurustella, syksyllä muutinkin jo 400km päähän opiskelemaan ja erosin vain muutamia viikkoja siitä, kun opinnot alkoivat. Loppuvuosi onkin ollut melkoista tunnemyllerrystä. 
Tällä hetkellä olen kuitenkin hyvin onnellinen uuden vuoden alkamisesta, ja aivan suunnattoman kiitollinen niistä ainutlaatuisista ihmissuhteista joita minulla on ja jotka eivät katkenneet pitkästä välimatkastakaan huolimatta. Pohjanmaalla mulla on ihania ystäviä ja perhe joiden kanssa olen saanut nyt joululomalla viettää laatuaikaa ennen kuolun alkamista ;) <3 <3.

Mitä pidit tästä postauksesta?
Seuraavan postauksen tulen varmaankin tekemään ensi vuoden puolella.
Ihanaa tulevaa vuotta 2017 teille kaikille! <3 

2 kommenttia:

  1. Tosi mahtavan kuuloinen vuosi ollut sulla :)! Ja toi juhannus ruoka näyttää kyllä kieltämättä aika hyvältä :P!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi! <3
      Oikein ihanaa uutta vuotta sulle! :)

      Poista