Translate

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

5 ASKELTA KOHTI SPONTAANIMPAA ELÄMÄÄ

Eli tässä postauksessa kerron siitä, miten pystyy pysyä spontaanina, ja miten voi muuttaa omaa elämäänsä spontaanimpaan suuntaan.

1. Lopeta jahkailu ja jossittelu


Jos esimerkiksi sun menneisyydessä tms. on tapahtunut jotain sellaista, mille yksinkertaisesti et voi mitään, niin loputon jahkailu ja jossittelu ei ainakaan vie sua eteenpäin. Mä olen itse monesti "syyllistynyt" pähkäilemään, jahkailemaan ja jossittelemaan (enhän toki ole täysin virheetön), mutta aina, ihan AINA, olen huomannut, että kaikki on näyttänyt paremmalta vasta sitten, kun sen jahkailun ja jossittelun on lopettanut. Se ei yksinkertaisesti vain johda mihinkään.


2. Avarra mielesi


Tämä on se juttu, mistä spontaanit ihmiset ovat tunnettuja. Heillä ei ole ennakkoluuloja uusia asioita kohtaan. He tahtovat kokeilla uutta, ja tekevät sen vaistomaisesti.


3. Älä pelkää vastoinkäymisiä


Totta kai elämä on joskus epäreilua eikä kaikki mene aina niin kuin on suunniteltu, mutta mitä sitten? Jos epäonnistut, niin se on todiste vain siitä, että yritit ja että uskalsit ottaa riskin. Vastoinkäymisiä tulee eteen jokaiselle, mutta jos pelkäät niitä, niin saatat huomaamattasi päästää ohitsesi monta mahtavaa tilaisuutta. Ja sitä paitsi, vastoinkäymiset avaavat myös uusia ovia eteesi, sellaisia, joita et välttämättä olisi saanut, jos et olisi epäonnistunut.


4. Seikkaile


Seikkaileminen on parasta, mitä mä tiedän. Se on myös yksi spontaanin ihmisen piirteistä. Seikkailemalla ja olemalla avarakatseinen voi saada itselleen aivan mahtavia uusia kokemuksia, tavata uusia huippu kivoja ihmisiä, nähdä maailmaa ja oppia lisää siitä. Miksi kukaan haluaisi jäädä siitä paitsi?


5. Kuuntele vaistoasi


Onko joskus käynyt niin, että olet haistanut jossain asiassa tai tilanteessa mahtavan seikkailun ja tilaisuuden? Tuttu tunne. Kun tällainen vaisto herää, kuuntele sitä, se kertoo sulle sen, mitä haluat. Ei se vaisto heräisi, jos se ei herättäisi sun mielenkiintoa, mikä jo itsessään tarkoittaa sitä, että tulet pitämään siitä, mitä se sitten ikinä onkaan.



Vaikka itse olenkin todella spontaani seikkailija ja kokeilun haluinen, en silti ajattele, että pidättyväisempien ihmisten elämä ei voisi olla ihan yhtä kivaa kuin kenen tahansa muunkin. Mun mielestä on kuitenkin ihan totta, että edes pienellä spontaanisuudella voi jo rikastuttaa elämää paljon. Totta kai mäkin olen epäröinyt eri asioita tilanteesta riippuen, mutta sitten kun olen vain lopettanut sen epäröinnin ja mennyt sinne minne nenä on näyttänyt, niin olen huomannut, että kannatti.







Nyt toivottelen kaikille oikein hyvää loppuviikkoa! Olkaa spontaaneja ;).


Petra


1 kommentti:

  1. Noi ovat tosijuttuja :) jossittelu on niin turhaa tai se ettei muka rohkeus riita. Rajojaan taytyy kokeilla

    VastaaPoista